Ihmisen ihon tuntoaistinelimiä: A. Vapaita hermopäätteitä, B. Krausen päätekeräsiä, C. Meissnerin keräsiä, D. Merkelin kiekkoja, E. Karvatuppipunos, F. Ruffinin keräsiä, G. Pacinin keräsiä, H. Golgi-Mazzonin keräsiä. Merkelin kiekkoja esiintyy myös esim. kielen sivuilla; ne aistivat kosketusta. Ihokarvojen tyveen päättyy keskisuuren myeliinitupellisen hermon päätehaara, joka muodostaa vapaina hermopäätteinä karvatupen ympärille korimaisen punoksen; tämä on erittäin herkkä karvan kosketukselle.

Merkelin kiekot ovat ihon pintakerroksen kosketukselle herkkiä myeliinitupellisilla hermosyillä varustettuja rakenteita.

Meissnerin keräset ovat sidekudoksen kapseloimia. Niitä on ihon nystyröissä aistimassa kosketusta. Niihin hermot ovat myeliinitupellisia.

Pacinin keräset ovat myös kapseloituneita, mutta ne ovat syvemmällä ihon alla, luiden ja jänteiden yhteydessä sekä suolistossa. Nämä hermopäätteet aistivat herkästi kosketusta ja varsinkin korkeataajuista (>150 Hz) värinää.

Koejärjestely apinan käden reseptiivisten kenttien mittaamiseksi.

Kuva 78 esittää kehon eri osien kuvautumista apinan S1:lle. Sama ihon alue on edustettuna moneen kertaan aivokuoren eri alueilla. Kartta on määrätty mittaamalla yksittäisten solujen vasteita samalla kun kehon osia on ärsytetty kuvan 75 tapaisella koejärjestelyllä.

Eräässä kokeessa löydettiin 84 pylvästä, joiden neuronit reagoivat pelkästään ihon pinnan kosketukselle; monet näistä soluista antoivat vasteen ainoastaan ihokarvojen liikkeelle. 19 muussa pylväässä oli soluja, joista toiset reagoivat ihon pinnan sivelylle ja toiset ihon voimakkaaseen painamiseen. Samassa pylväässä olevien neuronien reseptiiviset kentät olivat lähes identtiset.

Kun mikroelektrodia kuljetettiin 45deg.:n kulmassa aivokuoren pintaa vasten, peräkkäiset neuronit reagoivat yleensä erilaatuisille ärsykkeille. Sivulle siirryttäessä tultiin samalla vähitellen ihon uusille reseptiivisille alueille. Analogia näköaivokuoren kanssa on ilmeinen. Itse asiassa kolumnaarinen järjestelmä kuvattiinkin viisikymmentäluvulla ensin tuntoaivokuorelta.

Ihon aivokuorikartat määräytyvät paitsi perimän ja sikiökautisen kehityksen tuloksena, myös aikuisiän kokemusten seurauksena. Ihon normaali käyttö, hermojen puudutus, hermon, selkäytimen tai aivokuoren vaurio, raajan amputaatio ja hermon regeneroituminen kaikki muuttavat näitä edustuksia. Tämä viittaa siihen, että kartat ovat jatkuvasti muuttuvia normaalioloissakin; yksilöllisten kokemusten summa on edustettuna niissä. Eri apinayksilöiden tuntokartat poikkeavatkin jonkin verran toisistaan. Muutokset kehittyvät hitaasti: ensimmäiset muutokset näkyvät muutamien tuntien tai päivien kuluttua manipulaatiosta.

Ilmiön on katsottu heijastavan muutosta synapseissa, mahdollisesti terminaalien lisääntymistä, dendriittien uudelleenjärjestymistä, denervaatioyliherkkyyttä tai mahdollista inhibitoristen järjestelmien muokkautumista. Tuntien kuluessa näkyvät muutokset mahdollisesti heijastavat sitä, että tietyllä aivokuoren alueella on useita karttoja: kun vahvimman ottaa pois, alta paljastuu toinen. Viikkojen tai kuukausien kuluessa ilmenevät muutokset ovat mahdollisesti seurausta uusien yhteyksien synnystä sekä synapsimuutoksista. On syytä muistaa, että kortikaaliset muutokset heijastuvat myös tuntoradan alemmilla tasoilla: edustus aivokuorella lienee kuitenkin joustavampi.

Hajuaivokuori sijaitsee otsalohkon alapinnalla silmäkuoppien yläpuolella (orbitofrontaalinen aivokuori). Hajuneuroneja kuolee jatkuvasti ja niiden sijalle syntyy tyvisoluista uusia: hajuaisti on ainoa nisäkkäiden hermoston osa, jossa neurogeneesi jatkuu koko elämän ajan.

Yksittäiset neuronit hajuradan eri tasoilla reagoivat hajuaineille samoissa pitoisuuksissa joko eksitaatiolla, konsentraatiospesifisellä tai ei-spesifisellä inhibitiolla tahi monimutkaisella vasteella: kaikki testatut neuronit näyttävät reagoivan useille eri hajuaineille. Tarkempaa virittymistä ei ole osoitettavissa ylemmissä aivorakenteissakaan. Niinpä ei ole selvää käsitystä perushajuista, toisin kuin esimerkiksi näössä, jossa perusvärit on selvästi erotettavissa. Sikäli kun perushajuja on olemassa, niiden määräksi saadaan arvioijasta riippuen kahdestakymmenestä viiteensataan.

Neuronit, jotka reagoivat samaan aineeseen, eivät ole tasaisesti jakautuneet limakalvolla ja hajukäämissä. Erilaiset hajuaineet näyttävät synnyttävän erilaisen spatiaalisen aktiviteetin: limakalvon ja hajukäämin välinen topografinen järjestyneisyys antaa aiheen olettaa, että myös hajukäämissä tilanne on samankaltainen. On oletettu, että kun kahta hajuainetta annetaan satunnaisesti, hajukäämin hermosoluaktiviteetti vaihtelee kahden spatiaalisen struktuurin välillä.

Hajuaivokuoren toimintaa on yritetty ymmärtää myös epälineaarisia dynaamisia systeemejä kuvaavan kaaosteorian avulla. Tätä muotiteoriaa aivoihin soveltanut Walter Freeman (Scientific American, helmikuu 1991) väittää, että hajuaivokuoren toiminnan ja yleensä havainnoinnin selittämiseksi on välttämätöntä tarkastella systeemin kaoottisia ominaisuuksia. Vaikka on selvää, että aivot ovat kaoottinen järjestelmä, on Freemanin ideoihin suhtauduttava varauksella.